Laulaminen ja esiintyminen yleisölle tuottaa minulle suurta iloa ja positiivista elämänvirtaa. Tavaramerkkeinäni ovat eloisa esiintyminen, vahva ja laaja ääniala sekä kyky heittäytyä tunteiden tulkiksi musiikin tyylistä riippumatta.
Esiintymiskokemusta sekä kilpailutaustaa minulla on jo varhaisesta lapsuudesta asti.
Suurimmat meriitit tähän astisella urallani:
- Kultatähti 1996 (pronssia)
- Savon Seniorilaulukilpailu 2005 (hopeaa)
- Valtakunnallisen Seniorilaulukilpailun
Suomen mestari 2007
- Olavi Virta & Laila Kinnunen -laulukilpailun seniorinaistensarjan voittaja 2011
Ensimmäinen singleni "Jälleen uskon huomiseen" on ilmestynyt. Kuuntele näyte 'media' -linkistä. Single kuultavissa radioasemilla ympäri Suomen, toivomalla kappaletta kuulet lauluni kokonaisuudessaan.
Tulevaisuuteni musiikin saralla on avoin. Sinne mennään minne kutsu käy ja musiikki vie.
|